Sataa vettä. Onneksi. Ei huvita juurikaan tehdä yhtään keskeneräistä hommaa lopuilleen. Oon jo ajatellut, jotta onkohan kuitenkin perimässä samaa kuin lähi-ihmisillä. Kaikki tuntuu jäävän kesken. Villasukat, kutomiset kaikki tyynni. Maalaamiset, pyykit, ikkunan pesut, ajatukset, yritykset, ideat, elämiset. Listoja ranskalaisine viivoine on pöydänkulmat pursullaan. Senkun nappaisi ja alkaisi jolleen. Jos nappaisi. Muttei nappaa. Ehdin ääneen huomata parempia oloja, kunnes tuli umpiväsy mustikannostosta. 10 litraa ja päiviä ei sitten muuta. Paitsi samojen mollujen syömistä. Sormista ei lähde sini edes pesulla. Kynsiharjalla tai saippualla. Oma maa mustikka. :)
Isoon Beehen laitoin maydayn luuritekstinä. "Kuinka KUMMASSA rakennetaan hyvä ja pysyvä parisuhde?!" Ihmetyttää lähes yhtä kovin kuin äitiys monesti. Elämä pyörii nupissa kuin siinä yhdessä mielilempissä. Elokuvassa. Muistan viime syksyn, kun lyhdytin rappuset Vantaalla. Ja makasin haavanlehdissä. Paljasilla varpailla kävelin Ritvan kanssa kahisevaa polkua. Ja oli jo viileämpää. Niinkuin välillä nyt. Jo. Elämä tuntui h y v ä l t ä. Kaikkea piti ja oli aie. Kaikkea tuli ja tapahtui. Syksy ja talvi ja kevät ja kesä. Uusi pöytä ja korttipakka.
Pienipikku on kaatanut luvan kanssa retkikirveksellä pikkumäntyjä, jotka on vinoon kuolleita. Keksipalkalla. =) Samalla työkalulla on syntynyt saunapuita oksista ja jättöpuista. Siksi on pitänyt lämpittää saunaa illoittain. Vaikka muutenkin. :) Pienipikku on tärkeänä avustaan. Minä kehun ja hymyilen. Aamukahvilta jouduin nousemaan kiskomaan saappaita hermostuneelta pikkuiselta, koska "NÄÄ HIKOONTUU JALKAAN KIINNI!!" =) Äiti auttaa.
Isopikun vanhat pelkoajatukset on taas läsnä. Iltoja mennyt pitäessä luentoa kuolemisesta ja kuolemasta. Kysymykset ON vaikeita. Periaatteesta kiinni pitäminen ON hankalaa. Yritän auttaa niin, jotta uni voittaisi ennen myöhää, vaikken kuolemattomuutta voi luvatakaan. :( Ehdotin viimein, että jospa olisi koulujännitystä kaikki. Ettei kuoleman kanssa tekemistä ollenkaan. "Voihan se olla sitäkin." totesi itse. Rauhoittuisipa syksyksi. Minä ja nuo.
Huomenna ajan iippojen kanssa mummolaan mökille. Sitä samaa tietä, jota itsekin olen kyydissä istunut aivan kahdesta kuukaudesta saakka. Pojat ensimmäistä kertaa. Ylihuomisen huomenna jatkuu toivomieni ulkorappusten rakennus. Tulee tilaa kaikille lyhdyille ja kanerville ja iltateepaikoille. Ajatuksille.
Salaman paukasema talonpuolikas toimii jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti