Aamukahvilla terassilaudoilla istu perhonen mun otsalla hetken ja kuvittelin, että näin - kaikki alkaa sujumaan. Iltapäivällä maalasin iippojen ensikoulupäivän jälkeen saman terassin aitapätkää ja itkukyynel sekoittui maalikipossa pensseliin. Isoiippo kertoi kaarrellen, että oli kuullut häntä pilkattavan. :(( Mä rikkoonnuin takaisin pieneksi minuksi. Hiton hemmetti miksi pitää asioiden toistua jälkipolvi polven perään. Eikö riittäisi jo.
Väsyttää hurjasti. Ihan juuri kaikki nythetkessä.
Huokaus. :(
4 kommenttia:
Toivottavasti soon lapsilla vain ensikangertelua, eikä sen vakavampaa...!!!
Samaa toivon, mutta jos tänäänkin on ollut yksinäisyyttä ja vastaavaa, niin muista kertoa opelle. Helpompaa aina puuttua heti kuin sitten, kun lumipallo on päässyt isoksi. Ja muutenkinhan voit soittaa ja kysellä, miltä ekat päivät on näyttäneet open silmissä, ja kertoa miltä kotona on tuntunut. <3
Monessa asiassa on helpompaa olla kärsivällinen ja odottaa asioiden järjestyvän, mutta omien lapsien murhe on vaikea paikka. Vaikka kuinka tietää niiden kuuluvan elämään ja että kaikesta oppii, sitä kumminkin mielellään näkis ja kuulis vain kivoja juttuja heidän kanssaan.
Olkoon perhonen kanssasi huomennakin!
=)
:)
Huoliväsyn keskellä tuli
lämmin tuulahdus,
kun löysin
lukea sanojanne
täältä!
Ette arvaa
kuinka nöyrästi kiitän!! <3
Toinen päivä helpompi.
Koulussa siis.
Äitinä
ei kyllä juurikaan.
Lasten mukana
tulee kyllä rutkasti
muutakin
kuin tarvikkeet
ja tietopaketit.
Vastuu
on toisinaan
äärettömyyttä
vastaava
mörkölauma.
Iloine ja itkuine.
Eikä vaihtarina
tule sitä,
notta
"ota tai jätä"...
;)
Ootte kultaisia! <3
Lähetä kommentti