sukkapuikkoakupunktio

En muista päivien määrää, mutta MONTA on ollut peräkanaa. Uskoisin voivani helpolla suorittaa hierojan pätevyyden pelkällä kirjekurssilla! Olen vatkannut ja vaivannut kallonpohjukkaa, niskaa ja hartioita. Alemmas en yllä yläkautta ja jos alakautta, niin jäkittää niskan entistä kirraammalle. Ei maksa vaivaa. Lopullinen turhautumispiste oli siinä, kun tajusin istuvani lankakorin vieressä lattialla ja painavani vapaalla sukkapuikolla kulmakarvanpäätä. =D Akupunkito oman käden kautta! (ei toimi... )

Ritvaperhe läksi eilen Vantaanjokipaikkaan. Olisivat mieluiten pakanneet minut iippoineni mukaan. :( Molemmat ihmettelee ääneen, notta milläpä mennään ensi talven yli, kun viimeisin kannettiin toisiamme. Minä ja Ritva. Makoiltiin toistemme eteisenlattiat läikille pölystä ja nukahdeltiin vuoronperään toistemme kotisohviin. Hirmuttoman älytön ikävä niiden perhettä. Koko ajan täällä ollessa. Ainakin joka seittemäs minuutti. On. Kuusiminuuttiavälissä muuta ja taas.

Katoavan hetken, melkein ajattelin takaisiutumista. Melkein hetken mietin, että jospa. Melkein.




SIALURUNO

varasin junast lipu
lemmikkivaunust
tahtosin et sialuki saa oman paika

olekstee tavannu mun sialun
see on kippuravartine
avomaankurkku
sil on puhras essu ja kirkas nauru
silmäs see o meikannu pimiäs autos
ulkomuistist ja käsikopelol

meil o ruukkukukkane vaunu ikkunalaural
ja tekemist Piäksämäel saak
mee vastailla junakuulutuksi salavitsikkäst

ei tul sen kans koskan tylssä
kauhu tule kyl
ja kaiho
ja nolous
ikävä ei
ja jos siit olis kii
joka hylkkel olis pyjama
joka isäl laps

-Heli Laaksonen-