Navajoa ja lumikynttilöitä

Jos en tuntisi paremmin, diagnosoisin maanisdepriksen. =) Ihan vain, koska huiluu ja heiluu, kiikkuu ja keikkuu. Fiilikset ja ajattelut. Lopulta kun katsoo viikkoa sunnuntaista taaksepäin, jään plussalle. Reilustikin. Syvimmät kuopat on vaan niin tuttuja, jottei niitä malttaisi jaksaa. Syvimmissä montuissa on niin hidasta, että ehdin helposti koneeseen ja plokiin. Humps vaan ja eniten sitä. Pahaamieltä. Hitotusta. Purkamista. Kun on oppimatta muut keinot purkaa mielipaha ja äksytys. En osaa muuta kuin painella tyhjään kylmään saunaan ja puhista äänetönnä itsekseni. Yleensä säikyttämättä saunatonttua.

Navajo lauantailla oli Hurjan Upea. Päällimmäinen tunne oli huolettomuus. Levollisuus.


Olin taas valoisassa siellä jossain. Valkoiset seinät kylässä oli lähellä, vaikka olinkin vihreillä niityillä. Pieni tyttö. Tummat pitkät hiukset kahdella suttuisella letillä. Vierellä kulki koiria kytkemättöminä mihinkään. Kaulapannatta ja hihnoitta. Välillä en nähnyt niitä, mutta vaistosin ja tunsin eläimet lähelläni. Jossain kauempana, mutta aivan siinä. 
Vähän kummastelin minunanyt, jotten näe yhtään aikuista. En yhtään muuta ihmistä. Minä vain yksin kulkemassa valkoisessa mekossani. Auringonvalossa. Eläinten ympäröimänä. Huolettomana. Vailla huolta. 
Ja tiesin kuolleeni nuorena tyttönä. Joutumatta kokemaan aikuisuutta. 

Rummun, tuoksujen ja kosketuksen sylistä laskeuduttiin alakertaan viimein. Silti en millään meinannut uskoa, että matkustin kaksi ja puoli tuntia yhteensä! Kun oli vain hetki.

Huokausjahymy. :) 


Revin Revitynsydämen. Lämmikkeenä uunissa oli tarpeellisempi kuin luettuna sielussa. Puolikkaaseen asti pääsin, kun tein kriisipaikan jälkeen päätöksen. Huono kirja mullen. Ajattelen erin. Eikä tässä nyt ole mitään samaa kuin niissä kansissa. Tämä on minun elämä.

Lumityöt odottaa. Tuli satakiloa lunta. :) Mutta ekana teen enkeleitä. Ainakin yhden, jossei Hermanni hermostu... ;p Lumisotaan se kyllä haastoi. Lupasi mulle voiton. :) Kilttimies kuitenkin. Hölmötyhmä, mutta ihan kiltti.