korostetaan parhaita puolia, peitetään huonompia

Mun sairauden tähden ja taannoisen aallonpohjan meille oli saapumassa akuuttityöihminen työparinsa kera. Minuna itsenä puoli tuntia ennen katsoin peilistä ja paikoitin väsymystä. Pehmyt meikkisieni kädessäni mietin, jotta kuinka on opetettu. "Korosta aina hyviä puoliasi, älä huonoja... " Mitä ihmettä hyvää mussa on nyt? Tämmöisenä. Nöyryys? Tahto? Sitkeys? Usko. hmm. Kuinka kummassa niitä korostetaan?! Ja milläs peität masennuksen? Ja väsymyksen ja uupumuksen? Pettymyksen uskottomuudesta? Huolen lapsista ja ikävän rakkaimpia ystäviä kohtaan. iso kysymysmerkki. 
Valokynä mulla on. Ja muitakin korjaavia kosmetiikkoja varmuudeksi väsyä varten. Aurinkopuuteri myös, jos on kovin pilvistä. Ripsiväri löytyy kädenlämmöllä poispestävänä, joka kestää suurenkin määrän kyyneliä ja uimahallin veden. Silmätipat kuiville ärtyville silmäkalvoille. Auttaakohan silti. Ja tuskin kuitenkaan.

Tyypit tuli ja oli ja kävi. Kehuivat kotia ja suhdetta iippojen kanssa, kun häiläsivät jaloissa. En tiedä näkivätkö mun sisään. Kun lähtivät, nukuin kaksi tuntia umpiunta. Yli kaksi. uuvuttavaa olla jokuminänäin. 

Eilen vai toissapäivänä tuli lunta. Maa on oikeasti valkoinen jokaisesta kohdasta, paitsi siitä, jossa seisoi mun auto kaksikolme päivää. Siirsin äsken. Ja käyn kohta viskomassa siihenkin plankkokohtaan lunta. Vaikka lusikalla, että kuluu aikaa. :) Lumitöitä ei ole vielä sen enempää. Mutta käytetään mielikuvitusta, niin kyllä se siitä... ;)

Väsyä riittää. Onneksi untakin. Nukkumatti on armollinen! Väsyn keskellä on tylsintä todeta voimien puute huhkia pölyvillat nurkista. Nostella puhtaat kuivarista suoraan kaappeihin. Tuolla ne tekee pinoennätystä kotihoitohuoneen koriin. Ohi mennen jännitän, milloin pinkan vakauspiste romauttaa koko läjän lattiaa myöden. Ennen sitä toivon ahkeruuspuuskaa. Ainakin sen verran. Ja ehkä desin yli, jos saa toivoa...

Ja silti olen onnekas kaiken keskellä. Olen vaan.