tyhjä maalaus tai sotku

Yksi päivä tässä viikolla piti kirjoittaa ploki siksi, että olin NIIIIN onnellinen!! En jaksanut kuitenkaan ja se olokin tasoittui. Mutta se olo ja voima tuli tien toiselta puolelta. Taas. :) Hepomesta on parasta terapiaa! Jättiheposen turpa poskea vasten tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan mikään. Lieköhän tamma tajunnut kuinka paljon antoi hengitellessään siinä lähellä. Hamutessaan kaulahuivista vähän kiinni. Tutustuessaan kuka olen. Mua nauratti ja oli pakko tietää kysymällä, että onko se aina semmoinen - kasvoissa viihtyjä. =) Voiman antaja. Ei kuulema. Mutta liekö tunsi minusta suuren väsyn. Antoi omastaan.

Muuten arki on täyttä. Kaiken tukitoimen käynnistys vie aikaa, ravaamista paikoista aa paikkoihin pee ja see. Olen ollut Rättiväsynyt. (siitä syystä tuhlaus sisustuspuodin uuteen rättiin... =) Tunteiden paljous ja vilkkaus on raskasta. Hetkittäin tuntuu kuin olisin vuoristojunaradalla, josta joillain kohdin puuttuu maa alta. Toisina hetkinä on näköalana häikäisevän kaunista ja turvallisempaa. Ja sitten mennään taas. Rinnettä ylös ja toista alas. Vauhti on kovempi kuin mitä jaksaisin. Eikä ole vaihtoehtoja. Kriisipaikassa olin viimeksi jo ensi kertaa ripauksen turhautuneen vihaisuuden vallassa. Sain siitä kiinni ja pakotin sanoina ulos. Käännyin Hermannia kohti ja sanoin. Hemmutti notta VIE VOIMIA! Voimat. Kotitehtäväksi saatiin väliaika. Viikko puhumatta aiheesta. (VAIKEAMPI TEHDÄ KUIN MÄÄRÄTÄ...) 


Vasta nyt olen pystynyt aloittelemaan oikeasti lukemaan Revittyä sydäntä. Sen postiuduttua tuijottelin kantta päiviä. Takakannen luen aina ensin ja nytkin sen, mutten voinut avata. Liian monta kirvestä oli piilossa siellä sivujen välissä. Tai tiesin luulevani olevan. Mutta nyt. Pitää lukea pätkissä. Muutama sivu tai jopa vain yksi tarina. Sitten tauko. Hetken. Tunteja. Tai päiviä. Mutta luen, koska olen tiellämatkalla, enkä tahdo ohittaa yhtään info-kylttiä tajuamatta mitä ohitan. Ohitettavat tiedot, pienellä präntätyt, lisäksi linkitetyt pitää jokainen käsitellä yksin. Yksikköinä. Tarkastella niinkuin kotimaisia tomaatteja puristellaan kaupan laarissa, ettei tule huonoa pussiin. Työmaata on. Paikka tomaatinkerääjälle olis auki! ;P

Availlessani noita linkkejä, jotka alkaa jostain petetyn jostain, päädyin sivulle "Petetyn 14 askelta toipumiseen." Jibii!! Ihanan tiivistettyäa - ajattelin. Ykkönen: Done. :) Kakonen ja kolmonen: Ei näy eikä kuulu. Unta riittää ja ruokahalua. Tai siis rahka-jukurtti-mysli-mandariini-hunaja-halua. Ja kahvi maistuu edelleen. :) Nelppa: Löytyy! Kun vaan tietäis miten ja mihkä niitä heittelisi, jottei tulis enempiä huonouksia. Inhoan huonouksia. Yöh! =P Kön ei jaksais! Vitone, kutone ja seiska: Ainoana ISOsuru. Ihmetys että oonkohan mä jotenkin niin jotenki jotai, jotta pitää vaan ravata samat pohjamudat ninko tuhannesti. Tai enemmästi vieläpä?! Ja oon varmaan niin verran pöljäke, etten koe huonommuutta, kon ei ollut minun valintani uskottomuus. Nin miten se munsta tekis huonomman... En tiä. :) Kasi: Ekasta on jo diagnoosi, joten... ;P ja jälkimmäisen kanssa on oltu kasvotusten muutamaan otteeseen, mutta tiedän paremmin. Mä johdan sitä tyyppiä kuus-nolla. So never that! Nevöevö. Piste. Ysi: Etsimässä. Keinoja. Saa auttaa! Kymppi: Hmm. Niimp. Kun on lapsia kaksi, niin tulevaisuus tavallaan jo - on. Eikä sitä voi suunnitella! Nähty on ja suunta muuttuu. Aina. So... Ykstoista: Waiting for. Kakstoista: Hmm. Do I need those? New ones. Hmm. Kolmetoista: Uskallan väittää ymmärtäväni maailmankuvan niin realistisena kuin se koskaan on tällaiselta heinänkorren imeskelijältä vain on mahdollista. Uskallan väittää niin. Neljätoista: Hieno tavoite. (ja kaikille takuulla aika eri mausteinen) Elämän arvot on mielestäni omilla paikoillaan sydämeni kirjahyllyssä ja pöytälaatikoissa. Olen ollut matkalla sitä kohden jo vuo-si-a. Monia vuosia. Matkalla olemista liene koko elämä. Päivä toisen perään on uusia hienoja hetkiä. Tämän hetken ja kaiken sen sisältämän hirveyden ja kirvelevyyden sisällä olen ehjempi kuin ikinä.

Mietin Tommy Tabermannin sanoja usein.

"Avoimella kämmenellä ojensin sieluni 
sinulle: Ota!
Olit ottavinasi,
pudotit
Sanoit ettet voinut mitään
Sinä et koskaan voinut mitään
millekään minkä ojensin avoimella kämmenellä
Pudottaminen on sinun unelmasi vapaudesta.


Kuinka syvälle sielun täytyy pudota
ennen kuin se tulee ehjäksi?"


-Tommy Tabermann-  


Maanantaina oli hammastarkastus minulla.
"Ihana rauha! Ihan kuin ois kasvohoidossa, eikä tarvi puhua mitään!" huokaisin pumpulipötköt ja sylki-imurit ja muut vempaimet suussa. Hoitaja riuhtoi ja repi hammaskiveä ja ikeniä verille hämmentynyt kummastushymy huulilla. Minä ainoastaan nautin hetken tauosta kaikkeen. Hoitaja ainoastaan tais miettiä, notta mun lääkitys on takuulla oikea... ;)

Puhelu iippojen isältä. Piiiitkä sellainen. Luurin sulkeuduttua lainaan kummipoikani sanoja häneen: "I`m a laalaa-man and I live in laalaa world." What ever.

Viikon kohokohtana tienylitykset tepsuturvan luo. Lasten olemiset Juuri Tuollaisina. =) Ja vuosia toivomani mukilahja Tädiltäni, jolla on taikakädet, kultasydän ja maailman rauha ja lempeys sisällään! hymyhuokaus ja isosydän.


Ps. Saisko yhren helpomman hetken johonki välihi? Tack och adjö.

Maailman eniten rakastama Nipsumuumimug <3

On! =) 

Rappusten ylijäämät :)

TähtisädetikkuRakasYstävä uninallena <3

Olen! 

Voimapaikka ja omistajan teekuppi...

Mun enkeli mun metässä 

Pikkuiipon laskemat unilampaset