Edelleen taidan olla matkustajatyyppi. On ainoastaan upeaa istua kyydissä - olla matkalla eteenpäin. Eikä lie määränpäällä ole väliä. Aina. Maisemia katsellessa on levollista. Liikkuessa kymmeniä kilometrejä tunnissa, ei tarvitse tehdä päätöksiä kotiaskareista, maksaa laskuja, kolata lunta, valmistaa ruokaa, selvittää lasten kinoja. (paitsi kun kyytiytyivät myöhemmin... ;)) Saa ainoastaan istua. Nököttää. Mököttää jos mielii. Mielummin ei. Vaikka tykkään ajaa, olen oppinut nauttimaan kyytiläisyydestäkin. Joutilaisuudesta. Päättämättömyydestä. Vastuuttomuudesta miltei! ;) Eilen liki seitsemän tuntia kieputin silmukoita peräkkäin. Ei tullut huono olla. Ei huolettanut vastaantulijat tai hirvet. Kutosin vain. Kuuntelin Hermannia. Ja radioa. Välillä salaa vakoilin ja ajattelin, että sillä on samanväriset silmät kuin minulla. Melkein. Siniharmaat ja keltaista keskellä. :)
Jyväshyvässä ajettiin Rouva ystäväOpettajalle. Ihanalla oli vatsassa toukkavauva, jonka suunnitteli synnyttävänsä vappuna. =D On takuulla merkitty kalenteriin valmiiksi. ;) Illalla puurokattilan hämmennyksessä puhuin Hermannille ja minulle kuinka totta on Ystävyys, vaikka vuodet ja kilometrit on erotuksena. Jokaisena kertana jatketaan mutkattomasti siitä mihin viimeksi on jääty. Aivan yhtä tottuneesti ja suoraan. Rehellisesti ja sielut avoinna. Pöydän ääressä kahvikupit käsissä puhuvat ystävät menneistä ja tulevista. Tästä hetkestä. Naapurin miehestä. :) Sulavasti soljuen parannetaan maailmaa. Illalla puurokattilan ääressä mietin, että juuri Ystävät ovat minun Onni! Perhe ja ystävät. hymyhuokaus
Pienin pikku sairastaa keuhkojensa kanssa. Taas. Isopikku on ihanstunut. Taas. :) Ja itse huomasin muistaneeni jo hyvän aikaa laittaa pesuainekupin pesukoneen sisälle pyykkien mukana! En enää unohtele sitä tönöttämään kodinhoitohuoneen pöydille ja hyllynkulmille. =)) Sanapelissäkään en hävinnyt, vaikka olin takuupommin varma. Mietin onko masennus selätetty nyt sitten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti