Runotyttölankatukka ja Ämcee FirefighterHarleyDavidson

Nettimaailmasta löysin UPEAN, jonka teen konkreettisesti meillen kotiaki! =)

Kyllä mä oon ollu armoton ittelleni taas! Viikkoon mahtui kuusi migreenisärkiä ja silti soimaan nupissani, jotta mitä kaikkea on jäänyt tekemättä. Silti! Ompelukoneen vieressä tojottaa pinkka lyhennettäviä, ommeltavia ja tuunattavia. Puikoissa on useampaa sorttia tulossa. Leipomatta jäi sämpylät, vaikka aie oli entistä suurempi. Ainoa jolla oon leiponut yhtään mitään, on joululahjakipukoukku. Mun kipuraja on melko korkea ja siksi kepillä lapojen tonkaminen meinaa vääntää toisinaan äärimmilleen koko puuhärpäkkeen. =P Onneksi kukaan ei huomaa...

Mulla on ollut se sama fiilis, kun keväisin ollessani terve. Silloin ennen. Aivan armoton (pesän?)rakennusvimma! Hommia on kesken joka nurkalla, kun ideoita ryntää päästä tuon tuosta. Tekijöinä vain minä, joten en tietenkän pysy perässä kaikessa. Hah! =) Olisin hyvä ideariihimoottori jossain Teekaikkikäsillä-firmassa! =D Tekis mieli remontoida (vaikka talokin on vielä kesken), maalata (ulkoa ja sisää), tuunata huonekaluja (ja ostaa uusia, myydä vanhoja). Mun suunnitteluvihko pään sisällä täyttyy neulemalleista! Aika ei riitä, eikä kädet, eikä hartioiden jännityskestävyys. Mutta valmistakin onneksi tulee. :)

Meillä on väännetty kättä. Käsiä. Hitto jotta ollaan jääriä molemmat me!! Toissapäivänä korotin ääntäni minäkin. Enkä piiruakaan ole ylpeä, mutta toinen oli. Minusta. =D Pitäis mun kuulema oppia, jottei erimielisyyksiin kompastu. Ettei niistä tule haavoja tai pakattuja reppuja. Saas vaan nähdä sanon minä. Musta on parasta puhua, jos rissauttaa. Ja jos ei ole mitään hyvää äänensävyä tarjolla, niin oottelee rauhassa ja puhuu vasta sitten. Toisaalta tota toista ei särje ikinä päätä. Se purkaa ne ärsynsä pois painamasta. Mä jökötän istumassa kylmässä saunassa ja puhisen ittekseni. Ilmeettömästi. Sanattomasti. Hiljasti. (Oon edelleenkin aivan telluksen surkea parisuhteessa!! )


Mullon ikävä pääkaupunkimaailmaan. Ei sinne hälinään yhtään, mutta sinne kulmille. En mä sitä voi kieltää, eikä se kaipaus lähde minnekään, vaikka kuinka hinkkaisin itteäni dovella ja pesusienen karkealla puolella. Ei lähde. hiton tylsää se. Mutta ei lähde sekään, että rakastan tätä ympäristöä! Puita ja lintujen meuhua pihasta. Hevosia tosa vieressä. Maalaisuutta. oon mäki kyllä yks lankatukka. 


Pienipikku laskee minuutteina, että milloi on sen vuoro tässä koneella. Tökkii sormella polveen hiljaa. =D ÄnYyTee. Nyt on. :)

Kuvaavaa on ommella maalista töhrysin sormin... :P

Tein Ritvalle viemisiksi avaimenperävillasukan, kun se tykkää vaaleanpunasta ja villasukista! =)

Ritvan seinästä lähetetty kuvaviesti. So true!