tulta päi!

Hyvä on ollut olla. Aina niiden pahojen jälkeen. Pahimmat on puhtaasti Kriisistä johtuvat tunnemiekat, jotka puhkoo varoittamatta pallean. Mennen tullen. Potkii hengitykseen tahtia ja laittaa kuristuksen sydämeen. Paikka-aineena soitan puhelun. Joko siskolle tai Hermannille. hiljaisuus 
Onnekkainta tämän kaiken keskellä on se, jotta ollaan jouduttu opettelemaan puhumista vaikeimmasta. Jouduttu puhumaan ja puhumaan ja olemaan hiljaa. Katsomaan kipua toistemme silmistä. Sietämään sattumista. Hyväksymään elämän raakana. Minä olen oppinut antamaan aikaa itselleni parantua. Mahdollisuuden jäädä. Silti. Jatkaa tästä. Tässä. 


hiljaisuus


Lempeät päivät kutoo kipeämmät nauhaksi. Pysyvyyden näkymäksi taaksepäin. Tunteet ja tuntemukset rakentelevat vahvuutta minussa. Paikkailevat kaikessa hiljassa arpia seinissäni. Määrätietoisesti haparoivat kerroksissa, jottei mihinkään väliin jää sietämätöntä kipukohtaa. Että ehjintä olisi sisimpänä. Viisas minä minussa korjailen haavoista elämän arpia. Laastaroin polvia. Puhallan tuoreimpiin vuotaviin vielä. minä selviän. :) pieni hymy huokaa. 


Olen poltellut kynttilöitä. "Leikkinyt tulella" joka oli lapsena kiellettyä. ;) Katkonut valuneita parafiineja ja pilkkonut vielä palaviin. Sekoitellut värejä. Laittanut tuoksua tuoksuttomiin. Murusina. Olen kirveillyt halkoja ja sytyttänyt uuneihin tulia. Saunan ja leivin. Tuijottanut tulta. Katsonut tulimiestäni. Polttamatta sormia. Satuttamatta sydäntä. Rakastaen syvältä. Syvimmästä syvästä. huokaus <3


Kuuntelin Juhlaviisuehdokkia. Jäi soimaan korvamadoksi. Taidan laskea minäkin matkaan lähtöä. :) Tuntuu aivan eriltä lähteä kuin viimeksi! Taidan odottaa varovasti Juhlaa. :)

(... ja kuulimme, että osapuolista kolmas muuttaa. Lähtee pois täältä. Kauemmas tuonne. Vie mennessään kipeän asian. Kasvavan. Vaikka tiedänkin, että vain toistaiseksi nyt. Enkä tiedä vielä mitä sitten. Mutta näin nyt. Tuntui kuulla uutinen. Enkä tiedä yhtä tunnetta sille - mutta Tuntui...)

Rakkauspötkö