"Neulo ainaoikeaa lisäten jokaisen rivin alussa yksi silmukka, kunnen työssä on 144 silmukkaa. " Huomaan laskevani. Kahteenkymmeneen saakka automaattisesti oikein. Sitten kakskyt, kakskytyks, kakskytkaks, kakskytkolme, kakskytneljä, kakskyt neljä, kakskytpaljonseolikaan?!, kakskytkaheksanvaikka, kakskytmikstätäjatkankunenmuista, kakskytyheksän. Lopetan laskemisen ja kudon vain kierroksen loppuun. Käännän työn, lisään silmukan ja jatkan ainaoikeaa. Katson ikkunoista noita luotisuoria korkeita mäntypuita ympärilläni. Kyllä on suurin harja tuudittautua ajatukseen, että tämä olisi kotini. Jollain määrin pysyvä tila. Kun ei ole. Ei siihen tarvita kuin muutamia merkittäviä sanoja ja ainoastaan puut ovat niitä, jotka tähän tulevat jäämään.
Lasken neuleen sohvan käsinojalle.
Santeri Kinnunen sanoo teeveessä. "Jos voisi elää loppu elämänsä jotenkin toisin. "
Hymähdän äänettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti