toivopäivä ja toivotonta ittehillitystä

 Keventäjien homma jatkuu. Helppoa ei ole. Kaikkea muuta. Eilia illan mielikuvana pyöri ainoastaan hihna kuin lentopaikassa! Hihna täynnä syötäviä. Suolasesta makean kautta takaisin. Teki mieli KAIKKEA syötävää. Lohta. Mämmiä. Pitsaa. Pullapitkoa. Kartanon pottulastuja. Viineriä. Tsilipähkinöitä. Lontoonrakeita. Lontoonraesuklaata. Dajmsuklaata. Tummaasuklaata. Mitä vaan suklaata... ;D Eikä ollut piirujakaan kaloritaulussa varaa. Joka pisara oli syöty. Hermostutin takuulla Hermannia luettelolla mielihaluista, kun vaihtui lennossa. =P Tänään olin viksumpi. Jakoilin syömingit paremmin, eikä meillä todella nautittu leipäjuusto-meloni-mansikka-salaattia! Se leipäjuusto ryöväsi liikaa iltasesta. Motivaatio on tänään jossain piilossa. Hyvässä piilossa.

Uusi kotikaupunki on näyttänyt jo pieniä eroja entiseen. Kuukaudessa. Hassuja havaintoja. Täällä ei käytetä pyöräilykypärää miltei lainkaan verraten etelä-Suomeen! Ihan todella. Musta se on omituista. Mä edelleen naulaan omani päähän ja vielä tiukemmin iippojen vastaavat. Mutten kyllä oikein ymmärrä, jotta miksei nuo muut.

Mä kaipaan ihmisiäni. Jokainen päivä. Enkä todella tiedä voiko tässä iässä enää mitenkään saavuttaa syvää ystävyyttä uuden ihmisen kanssa. En tiedä. Jotenkin meistä on tullut - varovaisia. Kulmien alta katellaan ja jos puhutaan, niin kädenmitta ajatuksissa pidetään. Jottei vaan oikeasti kohdata. En tiedä.

Tänään soitin ranskanpötköstä. Kolmen viikon päästä voisi Onni syntyä. Virallisen epästi yksi on varauksen alla mulle. :))) Tyttö. Kun jos Hilma sitten joskus ihan itsekin vauvautuisi... :))

Huomenna pesen ikkoita. Ainakin makkarin, kun tahdon nähdä paremmin metsän sieltä. Ja huomenna mennään heinätalkoisiin. Huomenna tulee Ritva. :)