Taimia ja kevyttä pilveä

Jos täytyis eniten määrittää miltä on tuntunut kosketus, niin mullalta. Onnellisin olo on silloin, kun käsissä on mustaa ja harmaata. Kylmää maata. Kosteita juuripaakkuja. Hermannia naurattaa, kun selitän metsänhoitosuunnitelmastani. =) Risut ja kaadettujen puiden oksat raivaan pois. Omin pikkupikku kätösin meinaan roijata pois tuolta. Siivoilen kuolleet karahkat. Nipsin pois pienet männynalut, jotka on tursumassa ihan vieri kylkiin toisille. Tahdon jotta jokainen puun alkukin voi hyvin tässä tuossa. :) Sunnuntain alotus tehtiin lähitaimitarhalla. Lähettiin hakemaan raparperia kasvamaan, nin tuotiin kaikkea muuta. Unohdettiin tietty rapartaimi... Tietty.

Istutuksia oon miettiny ja merkkaillu maahan läpsykkäällä viivoja ja tallonut pensaankuvioita. Hermanni on aika samaa mieltä - onneks! Jonkun katoksen paikasta pidettiin palaveri, mutta lopputulos tuli hyväksi. :) EI sillain, notta näkyy ikkunasta. :))

Virallinen ensikerta missään kevytpaikassa. Syömiset menee ruokavaa`an kautta. Motivaatioita opettelen sieltä sivuilta. Ja tuo miesihminen on supertuki! Se enempi ku itteminä. =P Hulluimmalta tuntuu hilpoa KAKSI lämmintä ateriaa päivälle!! Liepä ole sitten lapsuuden siten syönyt. Mutta teen kaiken nyt, jottei tarvi uudestaan enää koskaan.

Ihmisillä lähellä on pahoja kamalia asioita arjessa. Multapenkeissä kaivellessa mietin minkä kokoisella mitalla uskallan omia itsekkyyttä, jos en jaksa olla tukikeppi. :( Kun en jaksaisi. Millään. Ja silti tietysti.

Ritva soitti. Pyys höpöttämään juttuja. Höpötin. (olinpa reipas :)