"Elämässä kuuluu ryvettyä. Siinä kuuluu särkyä, eksyä ja olla ymmällä." -Tommy Hellsten-
perjantai 17. elokuuta 2012
mustikkakieli
Pimeässä hirsituvassa heräili uuteen perjantaihin tyttö, jonka hiuksissa oli edelleen kosteutta iltayön suihkusta. Tyttö muistaa saman asian jo lapsuudesta - hiuksien kuivuminen kesti kauan. Tytöllä oli jo silloin paljosti hiuksia. Äidin perintönä hiukset nousivat kiharoille kosteana ollessaan. Oli kosteus sitten sadetta tai suihkuvettä.
Pimeässä paikallaan ja silmät umpinaisina tyttö käy läpi suuren peiton poimuja etsien luurinta nukahduksen jäljiltä. Kauan kestänyt tapa nukahtaa puhelin kädessä. Aivan kuin pitäisi äidin kädestä. Toisen ihmisen. Yleensä aamulla luurinäytöltä löytyy kesken jäänyt sudokupeli. Tai valokuvien sarja, joita tyttö rakastaa katsoa uudestaan ja uudestaan. Kello on vielä vaille herätysajan. Tyttö painaa herätyksen pois päältä. Hirsitupa on hiljainen. Täynnä ainoastaan nukkuvien hiljaista hengitystä.
Hupparin huppu kastuu sateessa. Mustikat on värjännyt sormet purppuraksi. Sormenpäät tuntuvat kylmiltä ja märiltä kipatessaan mustikoita suuhun. Yksi kerrallaan. Viimeiseksi tyttö kerää kuitenkin aina koko kouran täyteen, jonka syö kävellessään takaisin sisään. Ohi kulkevista autoista vilkuillaan metsään, jossa kyykkii huppariin ja yökkäreihin pukeutunut tyttö kumppareissaan. Hirsituvan ovelta kaksi poikaa huutelee äitiään sisälle. "Äiti missä sä olet?" Tyttö korjaa asentoa ja huutelee mustikkasuulla takaisin "Mä tulen just. Ollaan koiran kanssa vielä täällä mettässä!". "Etkä ole, kun koira on jo sisällä!" Tyttö nousee kyykystä ja oikaisee yöpuvun helman suoraksi. Ei malttaisi lakata maistamasta syksyn makua. Ei malttaisi päästää irti hetkestä sateessa.
Sydän tuntuu lyövän vahvemmin, kun kello lähestyy kymmentä. Mies ilmoitti tulevansa tavallista myöhemmin venyneen ajon tähden. Joku oli tarvinnut ambulanssia vielä tunti ennen vuoronvaihtoa. Tyttö on päättänyt pitää puolensa. Nousta vaikka jakkaralle seisomaan tullakseen kuulluksi itsenään. Intuitio ei anna rauhaa ennen kuin loputon voimasuhde on laitettu raameihin. Nämä ovat minuuden rajani, enkä TAHDO elää toisin. Sinä voit vain joko hyväksyä minussa nämä seikat, säännöt ja asetukset - tai elää ilman minua. Tyttö voi nähdä silmin kuinka hupparin rinnus lyö sykettä. On kuin lapsena. Peläten ettei vanhemmat hyväksyisi. Huomaisi. Että hylkäisi.
On elämän tärkeää tulla kuuluksi. On elinehto pystyä olemaan tavallinen tyttö vain.
Hirsituvassa on vain koira ja tyttö. Vielä hetken.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




2 kommenttia:
Iloja ja toiveita kohtuudella. Peukutan.
Toisen kohtuus
on toisen äärettömyys.
Eikä äärettömyydellä
ole rajoja.
Kai.
Vai onkohan sittenki.
Lähetä kommentti