Mun mittumaari.
Istuin kauan illalla terassilla itikkasavu seurana. Oli täysin hilja paitsi linnut luikersi nuottejaan. Jä käki. Ja joku erikoislintu. Aurinko paistoi matalalta ja tolppasuorat männyt teki raidat meidän nurtsiin. Eikä enää ollut väliä, että olin yksin iippojen kanssa. Enemmän olisi ollut suru, jos olisi jäänyt ihminen ja silmistä olisi näkynyt koko ajan menonliekki. Katse hakemassa kelloa, jotta mitäköhän muut jo. Ei se ole se ihminen, joka sielussaan jakaisi mun tän maailman. Enää en usko, että on toista moista. Ja siksi huokaan helpotuksesta, että osaan ja helposti olla yksin onnellinen.
Alan paikalleni pötköläksi. silmätki kii ja pistän toiveen nukkumatille, ettei sais kaikista hankalinta ja vilkkainta unta tälle yölle.
 |
| Keksin taas käyttöä tikapuille. :) |
 |
| Valinta on minun, eikä ollenkaan näin helppoa kuin miltä mustaavalkoisella näyttää... |
2 kommenttia:
Hieno postaus! Kaunista ja onnellista juhannusta sinulle ;)
Kiitos Marja Leena! :)
Hassuinta sinänsä,
että jännityksellä luin
itse,
että mitä olinkaan
ajatuksistani
kirjoittanut.
Nukkumatti on kohdallani
aika ripeä.
Ja uni oli
jo melkein sumentanut
koko daamin. :)
Lähetä kommentti