Keltainen rakkaus!

Kalenterineliöissä on kakkonen ja vitonen. Niiden väliin jäi vahingossa rako, kun kieputin aamulla uutta numeroa nelosen tilalle. Siinä ne on nököttäneet koko päivän vierekkäin, mutta erillään vähän. Kuvaavinta raossa, jotta muistuttaa siitä miltä tuntuu minussa. Koko minä elän biokellossani jo kesäkuuta! Ja ikkunoiden takana silti nietokset notkuu, näyttää timanttitäkeiltä! =P Liekö sekoitti reissu tuonne ja takaisin, mutta tahtoisin upotella sormia ja kokokäsiä multamaahan. Tuoksuttaa nenään kukkien ja nurmikkojen hajuja. Koskettaa hiekkaa. Käpyjä. Seurata perhosten ruokareissuja amppelikukkiin terassilla. huokaus!


Puhuttiin pitkäpuhelussa paljon isoja siskon kanssa! Upeita oivalluksia, jotka saa tuntemaan itsensä elämästä oppineeksi. Hymyilyttää saavutetut tiedonjyvät. Ja voi kuinka paljon kipua täytyykään sietää, siivilöidä sydämen läpi, jotta olen päässyt lähellekään tätä tilaa! Onneksi kukaan aikuisempi ei tullut sanomaan silloin pikkuna, että matka on pitkä. Onneksi sydänrikkojen jälkeen ei tiennyt, kuinka monta korjaussarjaa tarvitaan ehjäämään edes teho-osastolta päivystyspotilaaksi. ;) Hitot olis alkanut koskaan enää mihinkään, jos olisin saanut tietää!! Myönnän tietäväni vähemmän kuin joskus. Mutta hyväksyväni monesti kertaa leveämmin asiat, kuin mitä Saksa-maassa kulkee leveinkään tieyhteys. Ihan vain - että näin nämä vain ovat. Elämät. Kiertoradat.

Olisi ollut hauskempaa olla tänään pitkäihminen, mutta kolalapiollakin yletin auttavasti. Silti räystäältä roikkuaa edelleen painavat jääklömpäreet. Lumiesteet puuttuu vielä, joten kulkureitti käy päätylipalta. Iipotkin ovat oppineet. Oppivaiset rakkaat. Meen pussaamaan ne unimatkaan! <3

Keltaset tuo kevään!

Auringon 

ihan melkein tähän,

että voi koskea.

Polttaa sormet. 

Muistaa 

miten sattui 

ensi rakkaus.

Onnekkaita ollaan.

Silti. 

-mp-