Ideoij, runoij ja ruuhkaa.

Kotiovelle keräsin hakkuupaikasta kanervaa ja maalasin niistä valkeita :)

Oikeastaan kaiken sanottavani voisin huudella runoina tai sananparsina. Omina sanoina. Muiden teksteinä. Lauluja laulella ihmisten perään. Ajatuksina hiljaisuutena. Hulluuteen saakka. :) Mietin kauankohan siedettäisiin ympäristössäni simmoista. Enkä päätä koettaa. Kuitenkin usein toivoisin voivani jakaa sisäisen jukepoksin. Kertoa mitä mistäkin tulee mieleen. Mitä muistoja. Toiveita ja unelmia. Sellaisia hataria poutapilviä. Ja että joku siinä jaksaisi kuunnella. Hetinyt tämän. Ja tämän. Vähintään. Ja paljon muita.

Lapista saatu tuliainen - tärkeää on vain.

Oon ollu virtaa täynnä! Hyvää virtaa ja potkuvoimaa. Ideoita pulppuaa sen kun ehtii ajatukset loppuun. Edelleen aloitelaatikossa ensimmäisenä on tarve asistentille. ;) En iän kuuna päivänä ehdi kaikkea. Saati murto-osaakaan saada aikaan, jos tämän elämän ajat ovat rajoina! Pitäisi saada jatkoaikaa ainakin toisen verran. Elämän. Mahdollisuuden.

Menossa yläkertaan! =)

Tuijoteltiin toisiamme. Minä ja taivas. 

Ja silti - ymmärrän että tämä on sitä. Elämä. Nyt on ainoa, joka lasketaan. Huomisen seuraavalle ei voi rakentaa. On vain Nyt. 


Merkei

Ko olen nostanu sian pyärätelinesse
laittanu sen vaijerilukol kii
ja ajanu hissil hippalainamo
kosk siäl asu pitkätukkane pappa
kenel o vyä ja henkseli
muttei housui

joku muistutta mul
ettei see nii men oikkias elämäs.

Oliski ain punanen tarra
oikkian elämän kohral.
Tiätäissin määki.

-Heli Laaksonen-

Yläkerrasta tartutin valotalon :)